Suomeksi‎ > ‎

Porras Hans

Tarkastamon esimies Hans Porras

 

Tarkastamon esimies Hans Porras kuoli 17 toukokuuta 75 vuoden ikäisenä.

Hän oli syntynyt 14.9.1918 Luopioisissa. Elämäntyönsä hän teki Valmet Oy:n Lentokonetehtaan tarkastamon esimiehenä. Mutta hänet tunnettiin ennen muuta monipuolisena ja tarmiokkaana urheilumiehenä.

Hans Porras tuli Tampereelle sotien jälkeen ja liittyi tällöin Tampereen Pyrinnön riveihin. Pesäpallossa hän edusti vuosien varrella myös Jyväskylän Kiriä, Kuoreveden Kärkeä ja Myllykosken Kilpaveikkoja. Viime vuosina hän kuului Pirkkalan Pirkkoihin. Suomen mestari hän oli pesäpallossa 1942 ja suursarjassa 1935-39. Itä-Länsi ottelussa hän oli mukana kahdesti.

Pesäpallotuomarina Porras toimi yli 30 vuotta. Mestaruussarjatuomarina hän oli vuodesta 1959. Vuoden tuomariksi hänet valittiin 1968. Samana vuonna hän sai yleisurheilun kansainvälisen tuomarikortin.

1970-luvulta 1980-luvun lopulle Porras toimi Suomen Urheiluliiton palkintotuomarien pääkouluttajana sekä tuomarina ja tuomarikouluttajana yleisurheilun EM- ja MM-kisoissa. Hän oli myös Hämeen piirin tuomarien pääkouluttaja. Lisäksi hän oli useita vuosia Tampereen seudun pesäpallotuomarikerhon pääkouluttajana.

Hans Porras kunnosautui myös kirjallisella saralla. Hän työsti tuomari- ja kuuluttajakoulutuksen opaskansiot.

 

Marika Porras:

 

 

Kuolleita” – nekrolog 28.5.1994

 

Tarkastamon esimies Hans Porras kuoli 17 toukokuuta. Hän oli syntynyt 14.9.1918 Luopioisissa.

Hans Porras tunnettiin monipuolisena ja tarmokkaana urheilumiehenä. Tampereelle hän tuli sotien jälkeen ja edusti Tampereen Pyrintöä. Pesäpallossa hän edusti Jyväskylän Kiriä, N.M.K.Y:tä, Kuoreveden Kärkeä sekä Myllykosken Kilpaveikkoja. Viime vuosina Porras kuului Pirkkalan Pirkkoihin. SM-mestari hän oli pesäpallossa 1942 ja suursarjassa 1935-39.

Porras pelasi Tampereen Pyrinnön, Jyväskylän Kirin ja Myllykosken Kilpaveikkojen riveissä ja oli kahdesti Itä-Länsi ottelussa. Hän toimi yli kolmekymmentä vuotta pesäpallotuomarina ja vuodesta 1959 mestaruussarjan tuomarina. Hänet valittiin vuoden tuomariksi 1968.

Hans Porras toimi useita vuosia Tampereen Pesäpallotuomarikerhon puheenjohtaja. Hänellä oli yleisurheilun kansainvälinen tuomarikortti vuodesta 1968. Hän toimi 1970-luvulta 1980-luvun lopulle Suomen Urheiluliiton palkintotuomarien pääkouluttajana, yleisurheilun EM- ja MM-kisoissa tuomarina ja kouluttajana. Hän oli lisäksi Hämeen piirin tuomarien pääkouluttaja sekä kokosi tuomari- ja kuuluttajakoulutuksen opaskansiot.

Hans Porras palkittiin Suomen Urheilun ansioristillä, Pesäpalloliiton pelaajamerkillä ja hopeisella ansiomerkillä, sekä Hämeen piirin ansiomerkillä.

Hans Porras oli Aamulehden Viestikarnevaalien keskeinen kehittäjä. Partiotoiminta oli myös hänen harrastuksensa läpi elämänsä.

Hans Porras kuvattiin sinivalkoisena kasvattajana, kouluttajana ja nuorison ystävänä.

Porras kokosi kirjaksi Suomen ilmavoimien sotilaskoneiden kuvaston ja teknilliset tiedot.

Elämäntyönsä hän suoritti Valmet Oy:n lentokonetehtaan tarkastamon esimiehenä.

 

SK - 29.5.1994:

 

 

 

Comments